Onnea Höpötinttini

Tänään suvivirren kaikuessa esikoinen täytti 13-vuotta. Kuinka aika kuluukin. Vasta hän oli ihanan suloinen höpöttelevä pikku prinsessa. Nyt yhtä ihana ja rakas, mutta prinsessa ei oikein enää käy:) Halauksenkin sain vain kiristämällä (tehoaa esimurkkuunkin), etten anna pakettia. Ja kuinka ihanalta se tuntuikaan. Minun iso tyttöni.

Iltapäivällä kävimme kaksistaan pizzalla. Ja se oli ihan huippujuttu, ainakin äidille. Enemmän pitäisi harrastaa tällaista. lasta katselee ihan erilailla, kun ei tarvitse keskittyä yhtä aikaa kaikkien asioihin.

Tästä se alkaa:)

Vielä vuosi sitten kuvittelin, etten koskaan kirjoita omaa blogia. Niinpä, ei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan:).
Olen lueskellut blogeja jo kauan. Ne ovat olleet henkireikäni välillä niin tylsässä arjessa. Kotiäidin irtiotto, tuulahdus normaalia elämää. Kiitos teille kaikille päiväkahviseurasta:)

Mitä sitten tuleman pitää. Varmasti pikkuisen asiaa lapsista. Jotakin puutarhan hoidosta. Niin sen tulevan puutarhan, nykyisen saviläntin:). Voipi ajatukset hurahtaa sisustamiseenkin. Eikä pidä unohtaa pohdintaa ja päristelyä. Luultavasti kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Tästä se sekameteli alkaa, olkaa hyvä! Toivottavasti viihdytte!